Skip to content

Kesäkukat

Ryhmäkasvit tai tutummin kesäkukat istutetaan monasti suurempiin ryhmiin tai kokonaisuuksiin, jotta niillä saadaan muodostettua näyttävämpiä kokonaisuuksia. Kun alat suunnitella kesäkukka ryhmää tai istutusta, on aluksi mietittävä kasvupaikkaa johon kukat tullaan sijoittamaan. Ryhmäkasvit eli kesäkukat voidaan lajitella kolmeen ryhmään kasvupaikkansa mukaan; varjo, puolivarjo ja aurinkoinen. Lisäksi keväällä ensimmäiseksi kannatta istuttaa kukkia, jotka kestävät mahdollisia yöpakkasia tai hallaa paremmin.

Aurinkoisen paikan kukat ovat niitä, jotka kestävät kuumaa auringonporotusta aamusta iltaan. Kaikki kesäkukat eivät kestä kovaa paahdetta ja osa kesäkukista tarvitseekin hiukan varjoa suojaksi kasvustolleen tai että osan päivästä aurinko ei paista suoraan kasvustolle. Tällaisia kukkia jotka pitävät valoisasta, mutta eivät suorasta auringon porotuksesta sanotaan puolivarjon kukiksi. Lisäksi on kesäkukkia, jotka pitävät enemmän varjoisasta kuin kuumasta ja aurinkoisesta. Varjoisan paikan kasvit ovat hyviä talojen pohjoispuolen istutuksissa ja parvekelaatikoissa.

Kun tiedät millainen kasvupaikka kesäkukillesi tulee, voit alkaa miettiä millaisen kasvutavan haluat kukaltasi. Tuleeko olla rönsyilevä ja riippuva vai matala ja pystykasvuinen tai jotain siltä väliltä. Tämän jälkeen voit alkaa hahmottelemaan mistä väreistä ja kesäkukkalajikkeista pidät ja miten ne sopivat mielestäsi samaan kasvupaikkaan. Mikäli valinta arveluttaa tai tuntuu vaikealta voit aina puutarhalla ollessasi kysyä sinua palvelevilta henkilöiltä.

Kesäkukkia tulee myös hoitaa istutuksen jälkeen, koska kyseessä on elävä kasvi. Kasteluun käytetään mieluiten ilmanlämpöistä vettä säännöllisesti mikäli sitä ei sateen mukana ole jo tullut taivaalta. Harvempi kasvi pitää myöskään “liika” vedestä. Vesi ei saa jäädä alustalle tai ruukkuun seisomaan. Jos ruukuissa ei ole pohjassa reikiä, tulee seisova vesi kaataa tarvittaessa pois ruukusta. Kesäkukat tarvitsevat myös voimaa, jota ne saavat lannoitteista. On hyvä antaa mieto lannoitus useammin, kuin kerralla “energiapommi” joka pahimmillaan polttaa kasvia. Kuihtuneet kukat kannattaa poistaa, jolloin kasvit näyttävät virkeämmiltä.