|
Tervetuloa Kauppapuutarha
Frosterukselle
Kylmästä talvesta huolimatta lämmöt ovat kohta päällä kasvihuoneissa ja kevään 2012 kasvukausi alkaa
orastamaan puutarhallamme. Kasvihuoneillamme on tehty jälleen joitakin ehostuksia, joista voisimme
mainita mm. vähittäisasiakkaitamme varten tehdyn "tuumauskatoksen". Tuumauskatos toivottaa tervetulleeksi
kaikki perheenjäsenet puutarhallemme. Katoksen suojassa voi lepuuttaa jalkojaan kiireettömien ostosten
lomassa ja seurustella muiden asiakkaiden ja puutarhamme väen kanssa.
Tukkuasiakkaillemme voimme mainita, että myös tänä vuonna teille kukkia toimittavat Matti & Jouko.
Toimitukset onnistuvat siis ripeästi myös ruuhkaisina aikoina tiukoillakin varoitusajoilla.
|
|
|
|
Vuosi 2012
Vuonna 2012
puutarhamme myyntisesonki suoraan puutarhalta
kesäkukkien osalta alkaa jälleen toukokuussa.
Tukkumyynti alkaa jo aiemmin, riippuen
tietenkin kevään ja kesän tulon etenemisestä.
|
|
|
|
|
|
|